Swimming Club Rovaniemi

Tulosta sivu

Yhteistyö Neven kanssa

Neve on ollut tukemassa uimaseuraamme Swimming Club Rovaniemeä.  Tuen  avulla olemme pystyneet opettamaan lapsille uimataitoa ja näin osaltamme tarjoamaan lapsille henkeä pelastavaa harrastustoimintaa. Iso osa seuramme uimareista on nimenomaan pienempiä uimareita, uimataitoa opettelevia lapsia. Tämän vuoksi nimesimmekin yhteistyömme hyväksi pienempien uimareiden ryhmät Neven vesipedoiksi.

IMG 6808

Lapsi oppii parhaiten uimaan alle kouluikäisenä. Pienempien lasten opetus onkin tärkeässä osassa uimataidon opettelussa - joillakin lapsilla seuraamme tullessa voi olla iso kynnys esimerkiksi kasvojen veteen laittamisella tai jopa veteen tulemisella. Uimareiden onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä lapsille. Moni uimari on seuramme asiantuntevien valmentajien avulla uskaltautunut kokeilemaan uusia (vesi)haasteita ja oppinut uusia taitoja. Ilolla ja ylpeydellä seurassamme jaammekin keväisin seuramme uimareille Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton uintikirjan, johon jokainen uimari saa kerätä saavuttamiaan uimamerkkejä. Tämä kirjanen on hyvin tärkeä lapselle ja jokainen lapsi hakee innolla ja ylpeydellä saavuttamansa merkin.

Tänä kevätkautena Neven vesipetoryhmissä on uinut 73 lasta, joista tällähetkellä noin 21:n pikku uimarin vesitaidot ovat kehittyneet niin paljon jotta voivat siirtyä uimaan laguunialtaaseen ja opettelemaan astetta haastavampia vesitaitoja.
Mm. Neven ja Hopen yhteistyön avulla saimme uimaseuraamme uusia uintiharrastajia vähävaraisista lapsista. Palaute on ollut positiivista, lapset ovat innolla lähteneet uuteen harrastukseen ja innolla oppineet uutta. Vanhemmat ovat olleet kiitollisia mahdollisuudesta saada lapsilleen uimataidon opetusta.  Myös Swimming Club Rovaniemi haluaa kiittää tuesta lasten uimataitojen vahvistamiseksi.

84ab3598 8147 4e99 9040 205231cbc9d4